Mikä on Demokraattinen naisverkosto?

Demokraattinen naisverkosto on syntynyt tarpeesta saattaa naisten ja perheiden arkiset ongelmat politiikan keskiöön. Kannamme huolta erityisesti naisten työn halventumisesta, pätkittymisestä ja kuormittumisesta. Suurtyöttömyyden oloissa työn arvostus on alentunut, mikä on johtanut palkkakehityksen pysähtymiseen ja muun sopimusturvan heikentymiseen, varsinkin ns. matalapalkka-aloilla työskentelevillä, kuten siivoojilla, kaupan alan työntekijöillä ja alemmilla toimihenkilöillä. Julkisen sektorin leikkaukset ovat osaltaan heikentäneet naisten työllisyyttä, lisänneet työssä käyvien työtaakkaa ja kurjistaneet kaikkein syrjäytyneimpiä ja köyhimpiä palvelujen tarvitsijoita.

Työllisyyden ja työelämän sopimusturvan lisäksi meille läheisiä teemoja ovat myös työn ja vanhemmuuden yhteensovittaminen, työssä jaksaminen, vanhustenhoito ja perheväkivalta.

Verkoston perustava kokous pidettiin 24.syyskuuta 2005 Tampereella Suurlakon 100-vuotistapahtumassa. Kokouksessa Demokraattinen naisverkosto vahvisti alustavat toimintateesit.

Toivotamme joukkoomme tervetulleiksi kaikki demokraattisesti ajattelevat ja aktiivisesta vaikuttamisesta kiinnostuneet naiset. Rakennetaan yhdessä yhteiskuntaa, jossa jokainen voi tuntea olevansa omalla paikallaan, hyödyntää täysipainoisesti kykyjään ja taitojaan sekä kokea olevansa tarpeellinen ja arvokas ihmisenä. Jokaisen osallisuus kamppailussamme on tärkeä, myös Sinun!